Pirjo Berg
Lisäopinnot yliopistolla johtamisen, laadun, arvioinnin ja ympäristöasioiden asiantuntijuuden parissa ovat antaneet hänelle mahdollisuuden toimia asiantuntijana ja johtajana niin kansainvälisissä kuin kotimaisissakin projekteissa ja yrityksissä sekä julkisissa tai kolmannen sektorin sote-organisaatioissa. Hän itse kuvailee ratkaisujaan työelämässä seuraavasti: "Yrittäjyys on kulkenut koko elämän matkarepussa eli olen sanonut, että yrittäjyys tulee perheessämme äidinmaidosta. Tulen siis yrittäjäperheestä.
"Luontevana verkostoitujana Pirjo toimii vapaa-aikanaankin yhteisöissä, joissa pääsee kiinni yhteiskunnalliseen muutokseen ja lähimmäisten hyvinvoinnin parantamiseen. Tällä hetkellä hän on varavaltuutettu ja ympäristölautakunnan jäsen Ikaalisissa sekä Pirkanmaan kokoomusnaisten piirihallituksen jäsen. Lukuisat luottamustehtävät eri järjestöissä ovat tuoneet hänelle sisältöä elämään ja oppia yhdessä tekemiseen. Pirjon motto elämään löytyy loogisen empirismin filosofisen perinteen aloittajan Bertrand Russellin ajatuksista. Russelin mukaan mitä useammista asioista ihminen on kiinnostunut, sitä enemmän hänellä on aihetta onnellisuuteen. Pirjon mukaan aimo annos hyvää mieltä tulee työpäivän jälkeen koiran kanssa lenkillä, kirjan ääressä, valokuvatessa tai erilaisissa järjestöissä lähimmäisten kanssa toimiessa. "Harrastuksista kulttuuri antaa voimaa ja iloa elämään sekä auttaa elinikäisessä halussa oppia uutta."
FM Pirjo Berg on ehdolla seuraavissa eduskuntavaaleissa keväällä 2023 ja toivommekin, että tulet tukemaan meitä tällä tiellä. Ehdokkaalle tärkeitä asioita ovat asiantuntijuus, uteliaisuus ja kiinnostus uusia asioita kohtaan sekä arjen ymmärtäminen. Hän on humaani päätöksentekijä, joka haluaa mennä eteenpäin ja saada aikaan tuloksia. Päätöksiä tehtäessä hän ottaa huomioon erilaisia näkemyksiä, tutkittua tietoa sekä hahmottaa päätösten vaikutukset elinpiirin kokonaisuuteen.
Tule sinäkin mukaan!